31. tammikuuta 2011

Permaculture & aquaponics - kestävää viljelyä

Nykyinen maatalous on hyvin rasittavaa maapallon kannalta. Se kuluttaa valtavasti energiaa, lannoitteita ja vettä. Eroosio ja maaperän köyhtyminen on läpi maanviljelyn historian muuttanut aiemmin hedelmällisiä alueita pelkäksi jättömaaksi. Maanviljelyn kehto Mesopotamia - nykyinen Irak - on muuttunut suoranaiseksi aavikoksi. Samoin Rooman valtakunnan vilja-aitta Karthago - nykyinen Tunisia, osittain syynä on toki ilmaston muuttuminen. Samanlainen trendi on kuitenkin käynnissä ympäri maailman. Nykyinen maanviljely ei ole millään tavalla kestävää, varsinkaan nyt öljyhuipun aikakaudella.

Vaihtoehdoksi tarjotaan permaculture-periaatetta, jonka tähtäimenä on kestävä ruoantuotanto harmoniassa luonnon kanssa. Siinä ideana on tuottaa ruoka "ruokametsissä" eli käytännössä puutarhoissa, jotka käyttävät hyväksi luonnon omia ravinnevirtoja.


Toinen mielenkiintoinen tapa viljellä, joka ei käytä lannotteita, myrkkyjä eikä juurikaan kuluta vettä on aquaponics. Siinä muodostetaan kalojen ja kasvien välille eräänlainen symbioosi, joka toimii jota kuinkin näin:

  1. Kalat ruokitaan, jonka jälkeen ne ulostavat typpipitoiset jätteensä veteen
  2. Vesi pumpataan kasvipetiin, näin kasvit saavat tarvitsemansa lannoitteet ja veden, samalla vesi puhdistuu
  3. Vesi valuu takaisin akvaarioon/altaaseen

Systeemiin laitetaan sisään siis kalanruoka, pumppujen sähkö ja täydennysvesi haihtuneen tilalle. Ulos saadaan sitten orgaanista kasvisruokaa sekä kalaa. Aquaponics olisi ihanteellinen esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan, jossa vedestä ja hedelmällisestä maasta on pulaa, mutta sitä vastoin kasvukaudet olisivat pitkiä ja järjestelmä voitaisiin ylläpitää esimerkiksi aurinkosähköllä.


Näitä molempia pääsee myös pienellä vaivalla kokeilemaan itse. Olen pohtinut pienen aquaponics-järjestelmän kyhäämistä ihan harrasteprojektina, se on kuitenkin jäänyt tällä erää vain idean tasolle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti