20. lokakuuta 2011

Occupy Wall Street

OWS on mielenkiintoinen kansanliike, joka kerrankin haukkuu oikeaa puuta - ei Washingtonin poliitikkoja vaan näiden omistajia New Yorkissa ja muualla.

Käynnissä on taistelu kansan syvien rivien tuesta, sillä vain sen avulla muutos voidaan saada aikaan. Tällä hetkellä 70% sympatisoi OWS-liikettä.

Korporaatiomedia taas tekee kaikkensa kääntääkseen kansan mielipiteen mielenosoituksia vastaan.

Valtamedian objektiivisuuden puute näkyy hyvin: OWS ei ole juuri saanut palstatilaa ja jos on, niin negatiiviseen sävyyn. Samanlainen ilmiö nähdään republikaanien esivaaleissa, jossa Ron Paul sivuutetaan median toimesta täysin. Yhteistä Paulilla ja OWS:llä on ainakin FED:n ja sotien vastainen asenne.

Alla olevan klipin aikaan Ron Paul oli tullut hiuksenhienosti toiseksi Iowa Straw Poll -tapahtumassa, jonka pitäisi ilmeisesti antaa suuntaa antavia tuloksia oikeita esivaaleja ajatellen.


Tällä hetkellä on vaikea sanoa mihin OWS johtaa. Muutamia vaihtoehtoja käy mielessä:

  • Liike kuihtuu lopulta itsestään pois
  • Mielenosoitukset kääntyvät väkivaltaisiksi ja suuren yleisön mielipide muuttuu niitä vastaan
  • Liike kasvaa kasvamistaan, kunnes jokin poliittinen elin lupaa muutoksia -> liike kuihtuu pois, kun "voitto" on saavutettu -> muutokset jäävät tekemättä (Obama & CHANGE!!)
  • Liike saavuttaa jotain oikeaa, joka vaatisi jo jonkin asteista vallankumousta

Kolmas vaihtoehto kuulostaa minusta todennäköisimmältä, vaikka OWS näyttääkin jollain tasolla sisäistäneen sen, että poliitikoilla ei ole todellista valtaa. Mitä itse luulet OWS-liikkeelle käyvän?

Tässä muutama video muistutuksena missä mennään.



3 kommenttia:

  1. Tähän asti 2000 ihmistä pidätetty ows protesteihin osallistumisesta. mistä muuten sait tilaston 70% kannattaa liikettä? en kyseenalaista mutta itse olin lukevinani että 37% kannattaa..

    http://www.thegatewaypundit.com/2011/10/figures-only-37-of-americans-support-obama-endorsed-ows-freaks/

    itse olen pessimisti, ows kuihtuu, ja usan talous luhistuu ja plutokraatit muuttavat päämajansa kaukoaasiaan

    VastaaPoista
  2. En muista mistä löysin, saattoi olla vääräkin lukema.

    Näyttäisi siltä että liike on hiljentymään päin. Luulisi jo talven tulonkin hillitsevän meininkiä...

    VastaaPoista
  3. BBC:llä oli todella mielenkiintoinen haastattelu yhdestä OWS:n järjestäjästä. Hän sanoi että nyt on aika talvi unelle, mutta kevään tullen heillä on uusia kikkoja, kuten tuote boikotteja, pankkien aulojen valtaamista yms... Hän myös sanoi että puistojen valtaamisten aika on ohi ja se on tuloksetonta. en usko että tämä liikehdintä kuolee pois niin kauan kuin yhteiskunnan viat vain paisuvat paisumistaan..

    VastaaPoista