Poroilla oli alussa siis lähes rajattomasti heille tärkeitä resursseja. Yltäkylläisyys johti populaation räjähdysmäiseen kasvuun, jolloin jäkälän kulutus lopulta ylitti sen uusiutumiskyvyn ja kehityksestä tuli kestämätöntä. Kestämätön kehitys ei voi jatkua loputtomiin ja niinpä poroille kävi huonosti.
Herra X, sijoittaja
Herra X:llä oli tasan miljoona euroa pääomaa sijoitettuna. Hän saa pääomalleen tuottoja 10% eli 100 000€ vuodessa, jokainen vuosi elämänsä loppuun saakka. Herra X on työnvieroksuja, hän eleli sijoitustensa tuotoilla eikä halunnut missään nimessä käydä töissä. Hän oli tullut vuosia toimeen pääomatuloillaan, sillä hänen vuosimenonsa olivat olleet keskimäärin 100 000€ vuodessa ja pääoma oli näin pysynyt tasaisesti miljoonassa eurossa.
Eräänä kesänä herra X kuitenkin hurahti golfiin, joka maksoi hänelle 50 000€ vuodessa. Herra X olisi voinut vähentää muuta kulutustaan, jotta hänen elämäntapansa olisi pysynyt kestävällä tasolla, eikä hän joutuisi pelkäämäänsä työelämään. Hän oli kuitenkin hedonisti, eikä halunnut karsia muista nautinnoistaan uuden harrastuksen takia. Sitä paitsi, olihan hän miljonääri!
Sinä kesänä herra X astui pois kestävän kehityksen polulta. Hän alkoi syömään pääomaansa.
Herra X ei huomannut uhkaavaa tilannettaan, hän oli näet erittäin huono matematiikassa. Sitä paitsi, olihan hänen elintasonsa ja kulutuksensa pysynyt samalla tasolla golf-harrastuksen aloittamisen jälkeenkin; 150 000€ vuodessa. Kulutus oli siis pysynyt samalla tasolla jo 10 vuotta, sen oli siis pakko olla kestävää!
Tilanteen vakavuus paljastui X:lle vasta, kun hän meni naimisiin ja luovutti raha-asioiden hoidon vaimolleen. Vaimo kauhistui näkemästään ja piti herralle kolmetuntisen läksytyksen siitä, kuinka tuhoontuomitulla polulla X oikeastaan olikaan. Herralla syttyi lopulta valo!
Paluu kestävään kehitykseen
Yhdessä vaimon kanssa he totesivat, että pääoma oli sulanut ylikulutuksen ansiosta reiluun 200 000 euroon, josta 10% tuotot olivat enää 20 000 euroa vuodessa. Hänen vaimonsa oli kaikkien aikojen kitupiikki, niinpä he yhdessä pudottivat vuosimenonsa vaivaiseen 5 000 euroon. Herra X joutui luopumaan harrastuksistaan, sikareistaan ja oluestaan, mutta ainakaan hän ei joutunut töihin!
Raivoisan säästökuurin myötä perheen pääoma alkoi hiljalleen karttua. Viimein 20 vuoden kaurapuurodieetin jälkeen aikaisempi miljoonan euron rajapyykki meni rikki. Myös pääomatulot kasvoivat entiseen mittaansa. Herra X sai makkaran, oluen ja sikarit takaisin. Aikanaan, pääoman kasvettua hän jatkoi myös golf-harrastustaan, muttei enää koskaan ylittänyt oman tilinsä kantokykyä.
Ihmiskunta
Herra X:stä poiketen meidän tärkein resurssimme ei ole uusiutuva, öljyn tuottoprosentti on 0. Olemme syöneet pääomaamme alusta alkaen, ainoa pelastava tekijä on ollut resurssien valtava koko kulutukseen nähden. Nyt öljyhuipun myötä on kuitenkin nähtävissä, että valtavista varannoista huolimatta öljy on rajallinen luonnonvara.
Kestävän kehityksen periaate pätee kaikkiin käyttämiimme resursseihin. Niin kauan kuin kulutamme pääomaamme emme ole kestävällä tiellä. On myös huomattava, että kun pääoma pienenee myös kestävän kulutuksen raja pienenee. Herra X olisi alussa voinut elää kestävästi 100 000 euron vuosimenoilla, mutta koska tuhlasi pääomansa hänen kestävän vuosikulutuksensa raja oli tippunut 20 000 euroon.
Vaihtoehdot
Joko karsimme kulutustamme rajusti kestävälle tasolle kuten herra X tai sitten luonto tekee sen puolestame. Porojen älyllinen kapasiteetti ei ensimmäiseen vaihtoehtoon riittänyt, joten luonto hoiti asian niiden puolesta.
Ikävä kyllä vapaaehtoinen vaihtoehto taitaa olla meiltäkin jo umpeutunut:
Population: The Elephant in The Room
Pääoma kutistuu
Maan kantokyvyn ajatellaan kestävän miljardi ihmistä ilman öljyä, koska väkiluku teollistumisen alkuaikoina oli niissä lukemissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että olemme syöneet pääomaamme valtavasti viimeisinä 200 vuotena:
- Metallit jalostetaan malmeista, joiden metallipitoisuudet ovat yhä pienempiä, 1800-luvulla hyödyntämiskelvottomista esiintymistä
- Maaperän hedelmällisyys on pudonnut valtavasti kiitos monokulttuurin ja lannoitteiden, http://pohjoinenpermakulttuuri.wordpress.com/2011/03/09/maaperan-koyhtyminen-on-meille-kuolemaksi/:
Esimerkkinä eräässä viimeaikaisessa tutkimuksessa määriteltiin perunan ravinnehävikki viimeisen 50 vuoden aikana. Kadonnut oli
• 100% A-vitamiinista
• 57% C-vitamiinistä ja raudasta
• 28% kalsiumista
• 50% riboflaviinista
• 18% tiamiinista
- Metsät on laajoilta alueilta hakattu pois, kivihiilen käyttö Britanniassa alkoi juurikin polttopuun puutteesta. Öljyhuipun myötä puun energiakäyttö lisääntyy ja metsiä hakattaneen entisestään (esim. Neste Oil & palmuöljy)
- Kalakannat ovat kovan stressin alla ryöstökalastuksen vuoksi, aikoinaan Britannian edustalla ui valtavia 100 km pitkiä parvia, ei ui enää
Samaan aikaan, kun ihmiskunnan pääomat ovat kutistuneet on väestömäärä räjähtänyt käsiin. Esimerkiksi sinievätonnikalojen lukumäärä on kutistunut 92% 1950-luvulta. Samaan aikaan ihmisten lukumäärä on kasvanut 2,5 miljardista nykyiseen 7 miljardiin. Pääoma/henkilö on siis kutistunut molemmista suunnista:
1950: 100/2,5 = 40
2010: 8/7 = 1,1
Kestävä ihmispopulaatio voi siis hyvinkin olla reilusti alle puhutun miljardin.
Väestönkasvulle on hyvin hankala tehdä mitään. Kyseessä kun on kaksi ihmisen perusvieteistä: selviytymis- ja lisääntymisvietti. Päätöksiä tehtäessä omalla elämällä on aina suurempi painoarvo kuin maapallon tilalla, oli se kuinka huono tahansa. Silti, populaatio tulee tippumaan kestävälle tasolle ennemmin tai myöhemmin, halusimme sitä tai emme.
Loppuun David Attenborough'n filmiä (osa 1/6):
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti